Reportterit Sucks!

Nyt mä kässään mix kaikki julkut inhoo reporttereita! Ne kirjoittaa kaiken aina pain sitä V:llä alkavaa rumaa sanaa. Se samperin Wan Chang Chin, joka haastatteli meitä tossa jokin aika sitten tän traagisen tsunami mylläkän takia koulun lehteen, kiikutti mulle tänään sen tuoreen painoksen, jossa meidän kuin ihmeen lailla hengissä selvinneiden julkkisten juttu julkastiin. Joo no oonhan mä aina tietty halunnu itestäni koulun lehtee kuvan, jossa näytän siltä, et oon vetäny Suomen kansallisjuomaa litran pullon ja oon silmät puoli ummessa sammumispisteessä. Ja on kiva tosiaan lukee lehdestä, missä sitä on oikeen ollu sen tsunamin aikana ja mitä on tullu tehtyä!! Otsikkonahan on dramaattinen She came, she saw, she fled, ja juttu meinaan alkaa hienosti kertomalla kuinka oon palloilu Patong Beachilla ja lähetelly aallon jälkeen kavereilleni tekstareita, et ”we don’t have a beach anymore”. Onhan toi tietty aika lähellä sitä totuutta, et painotin sata kertaa sille kundille, et luojan kiitos oltiin Karon beachilla (joo tavasin sen sille ja se kirjotti sen isoin tikkukirjaimin notebookinsa yläkulmaan, näin omin silmin, et siinä luki KARON) eikä Patong Beachilla, mistä ei jääny mitään jäljelle. Ja ainoo tekstari, minkä lähetin oli äiskälle, etten pääse tuleen Patongille, kun Karonilla on meri tyyliin tulvinu yli. Sit siinä lehdessä on isolla lainaus ”mun sanoistani”, jonka voin teidän kanssanne tässä jakaa: ”It all happened so fast. Many what-ifs’ came to my mind”. Toikin on tietty aikas sama kun, et totesin ettei siinä paljo kyllä kerinny päässä mitään pyöriä, vaan ajatukset oli täysin nollilla. Voinkin lopettaa tän osion mun henkilökohtaseen suosikkiin, joka todetaan artikkelin alussa: She lived to tell the tale. No ainakin sain ottamiani valokuvia lehden kanteen!

Törmäsin Mikaan tossa matkalla kauppaan ja se kerto, et koulun ilmotustaululla on iso mainos uusimmasta koulun lehdestä, kuinka Temasek Polytechnikin vaihtarit pelastu tsunamin kourista, hae omasi ja lue!! Et kuule kuumaa kamaa tunnutaan olevan…

Meillä on olohuone täynnä papereita, joissa o väreillä tehtyjä käden ja jalan kuvia. Tunnelma on kun päiväkodin askartelutunnilla. Kyse o kuitenkin vaan Design puolella pänttäävän Annun jostain prokkiksesta. Neiti o itse asiassa parhaillaan vessassa sutimassa pehvaansa sinisex saadakseen ikuistettua senkin kuvan projektiinsa. Ja kuka sano ettei kouluhommat o haastavia? Kuinka moni teistä on uhrannu arseensa smurffi-värille alttiix saadakseen loistavan numeron, kysyn vaan…

Pari meidän ryhmäläistä tyttöö alotti tänään päivänsä hakemalla kuivumassa olleet opiskelijakorttinsa jostain toimistosta. Jaa, et mitä ne oli tehny, ku kortit oli hyllytetty? (on muuten varmaan tosi hirvee menetys ja rangaistus, ku sitä korttia tarvii vaan koulukirjojen lainaamiseen…) Kuule ne oli olleet hävyttömiä, nykymaailman teinejä, joilla ei o minkäänlaisia moraalisia arvoja, vaan he olivat kävelleet meidän pyhän koulumme käytävillä LIIAN LYHYISSÄ HAMEISSA!!! Oh my god, mikä häväistys!! Etenkin ku joka toisella vastaan tulevalla tytsyllä o samanlainen vesirajaa hipova houkutus ja korkkarit.